Teemme pientä pintaremonttia pesulan sivuihin, pesula palvelee silti normaalisti

Meille saapuminen

Ennen saapumista

Ennen saapumista käytä koiraasi ulkona, sillä pesulan piha-alue ei ole turvallisin paikka lenkkeilylle. Koiran pissattaminen seiniin on kiellettyä, jätöksien keräämiseen löytyy ulkoa rännitolpasta kakkapusseja.

Perille löydät näin

Pesulamme sijaitsee ensimmäisessä hallissa tien oikealla puolella ja hallin pääsee kiertämään ympäri autolla molempiin suuntiin. Ensimmäinen liittymä pihaan on heti korkean verkkoaidan päätyttyä ja toinen neljän puun jälkeen. Ensimmäinen liittymä tallin pihaan on jyrkkä, eli liukkaalla kelillä kannattaa suosia jälkimmäistä liittymää ja kiertää tallin takaa ovemme eteen kuvan osoittamalla tavalla.

Auton pysäköinti

Jätä autosi kylki kohti ovea pesulamme oven eteen tai verkkoaidan puolelle niin, että ohi mahtuu ajamaan muut hallien käyttäjät autosi oikealta tai vasemmalta puolelta. Jos naapurioven edessä on auto, jätä autosi "jonoon" sen kanssa. Asiakkaita varten on vain yksi autopaikka.

Ovikoodi

Olet saanut ajanvarauksen yhteydessä sähköpostiisi koodin, joka syötetään oven oikealla puolella olevaan alempaan näppäimistöön. Näppäimistöön syttyy vihreä valo oikean koodin merkiksi, jolloin ovi avautuu ovenkahvasta painamalla.

Vikatilanteissa otathan meihin yhteyttä soittamalla

Mitä tarvitset mukaan?

Riippuen siitä mitä tulet tekemään meille voit tarvita seuraavia asioita mukaan:

-Herkkuja ja/tai märkäruokaa nuolumattoon
-Toinen kaulapanta/valjaat pesualtaassa käytettäväksi
-Oma shampoo ja hoitoaine jos et maksa meidän aineiden käytöstä
-Tarpeeksi pyyhkeitä
-Lämmintä vaatetta kotimatkalle koirasta ja kelistä riippuen
-Vaatteet itsellesi, jotka voivat sotkeentua karvasta, vedestä ja kenkien kuljettamasta lattian liasta.
-Oma lippis jos haluat käyttää kevyempää pääverkkoa itselläsi

Lisävinkkejä erityistilanteisiin

Huonokuntoiselle koiralle, esimerkiksi vanhalle ja helposti väsyvälle koiralle voi olla hyödyllistä ottaa kumipohjaiset tossut tai pieni tukeva matto pesualtaan pohjalla käytettäväksi.
Kuva auton jalkatilasta jossa on vihreä reppu, josta pilkistää pyyhe.

Takaisin kotiin? Muista nämä

Poistu tilasta sekä autopaikalta ajanvarauksesi puitteissa

Kun olet siistinyt tilan siistiksi seuraavaa varten ja ottanut tavarasi sekä roskasi, poistu myös autopaikalta ajanvarauksesi sisällä, jotta seuraava asiakas pääsee aloittamaan pesunsa ajoissa.

Tulitko etuajassa

Jos saavut paikalle etuajassa, voit pysähtyä edellisen asiakkaan taakse tai eteen, kunhan pysyt autossa ja teet tilaa mikäli olet muiden tiellä.

Jos niin hassusti kävisi, että joku ihan muu on pysäköinyt paikallemme niin pysäköi jonoon, niin että ohitsenne pystyy ajamaan oikealta tai vasemmalta.

Tuletko bussilla?

Linja 36B tulee ihan pesulamme lähelle ja linja 12 pysähtyy 1,5km päässä pesulasta.

Linja 36B lähin pysäkki on Jasperintie
Linja 12 lähin pysäkki on Linnakallio
Kuva auton jalkatilasta jossa on vihreä reppu, josta pilkistää pyyhe.
tkl 36 B linjakartta
Liity meidän sähköpostilistalle, niin kuulet teemapäivistä, avoimien ovien päivistä ja muusta mukavasta 0-2 kertaa kuukaudessa.

Yhteystiedot

  • Haikanvuori 4 A, talli 105
  • 045 787 636 40
  • pohjavilla@koirapesulapohjavilla.fi
  • Avoinna 24/7

Seuraa meitä

Paytrail maksutavat