Teemme pientä pintaremonttia pesulan sivuihin, pesula palvelee silti normaalisti

Laitteet ja lisävarusteet

Tästä löydät hiukan lisätietoa kaikista laitteista ja lisävarusteista, joita pesulamme tarjoaa. Jos haluat lisätietoa, otathan meihin yhteyttä!

Pienempi kuivuri

Pienempi ja hiukan hiljaisempi kuivuri esimerkiksi herkempien tai pienempien koirien kuivaamiseen. Pienimmällä teholla ääni muistuttaa hiukan äänekkään imurin ääntä. Ilman suulakkeita ääni on hiljaisimmillaan. Kaksi irtosuulaketta sekä hoitoaineenpuhallin. Teho 1000W

Tämä kuivuri on pienimmälläkin teholla melko äänekäs, eli ääniherkille ihmisille suosittelemme hermojen säästämiseksi kuulosuojaimia.

HUOM! Suulakkeiden kiinni saaminen vaatii aika paljon käsivoimaa! Kuivuri on hiljaisimmillaan ilman suulaketta, kaksi pienempää suulaketta kuuluu tälle kuivurille, litteäpäinen suulake on helpompi kiinnittää kuin kapeneva suulake.

Suuren pohjavillaisen rodun, kuten pitkäkarvaisen collien kuivaaminen kokonaan tällä kuivurilla kestää noin 30-50 minuuttia.

Isompi kuivuri

Keskikokoisten ja suurten koirien kuivaamiseen oivallinen kuivuri kahdella moottorilla. Puhaltaa sekä lämmintä että kuumaa ilmaa. Kolme erilaista suulaketta. Teho 2800W

Tämä kuivuri on pienimmälläkin teholla melko äänekäs, eli ääniherkille ihmisille suosittelemme hermojen säästämiseksi kuulosuojaimia.

Koirille suosittelemme koirasta riippuen korvasuojahuppua. Suosittelemme
Koirien pesuallas, johon johtaa pienet metalliset portaat. Allas on vihreä

Pesuallas XXL

Korotettu pesuallas tuo koiran korkeammalle eikä sinun tarvitse kyykistellä kaksinkerroin kylppärissäsi. Altaaseen on sekä metalliset portaat että puiset siirrettävät portaat (max 65kg)

Pienille, alle 8kg koirille on myös korotuspohja, joka korottaa allasta entisestään. Pienen koiran voi pestä myös pitämällä liukuovea auki.

Kuivauspyyhkeet

Super imukykyiset Flax Pluto -kuivaussäämiskät (kuvassa taiteltuna) helpottavat käyntiäsi, mikäli olet esimerkiksi matkalla muualle ja et halua kantaa märkiä pyyhkeitä mukanasi.

Kuvassa on nelinkerroin oleva pyyhe, jota voi käyttää isonkin koiran kuivaamiseen rutistamalla sitä helposti uudelleen ja uudelleen. Pyyhkeet pestään käyttökertojen välissä, eli jätä pyyhe pyykkikoriin. Suosittelemme yhtä pyyhettä per asiakas, sillä pyyhe on helppo rutistaa kuivaksi.
Shampoopistooli, jossa on liipasin sekä useita asetuksia

Vesipistooli

Usealla eri vesisuihkulla varustettu vesipistooli, jonka säiliöön voi laittaa pesuaineen tai hoitoaineen. Meillä on pesualtaassa korkea vedenpaine, säädä tarpeesi mukainen paine hanan vasemmalta puolelta.

Käännä pistoolin nokasta eri veden kuvioita ja käännä pistoolin päältä miten paljon ainetta pistooli annostelee säiliöstä. (suosittelen pienintä annostelua, pienin tipan kuva)

Lue ihmeessä lisävinkkejä alapuolelta!

Mikäli peset todella pientä koiraa, vesipistoolin säiliön voi irrottaa, jotta se mahtuu pienempään rakoon, kuten mahan alle. Varmista silloin, että säädin pistoolin päällä on käännetty täysin asentoon Water. Säiliön ja pistoolin välissä on tiivisterengas jota ei kannata hukata.

Pistoolin päältä käännetään säiliön aine päälle/pois päältä ja aineen voimakkuutta voi säätää, suosittelen kaikille pesulan aineille pienintä asetusta eli pienintä pistettä.
Lähikuva vesipistoolista, joka näyttää säädöt aineiden, kuten shampoon annosteluun. Vasemmalle säädettynä annostellaan ainetta ja oikealle säädettynä annostellaan vettä.
vesipistoolista tulee vettä asetuksella Center
Vesipistooli säädettynä asetukselle Mist
Pistoolissa on monta eri asetusta, joista suosittelemme seuraavia:

Center
Melko kova keskitetty suihku, joka käy hyvin esimerkiksi pohjavillaisen rodun turkin kasteluun ja pesuun. Voit säätää voimakkuutta vasemmalta hanasta.

Shower
Lempeä asetus, käy hyvin esim lyhytturkkisen koiran tai pienen koiran pesuun ja huuhteluun

Mist
Sopii hyvin esim hoitoaineen levitykseen. Vesihanaa ei kannata pitää täysillä, sillä kastut hienojakoisesta sumusta silloin itsekin.
kuvassa on pieni huone, jossa voi kuivata koiraa helposti.

Kuivaushuone

Kuivaushuone on meidän erillinen noin kuuden neliön kokoinen huone, jossa meidän turboföönit sijaitsevat. Näin irtokarvat pysyvät hallitusti pienellä alueella ja aikaasi ei kulu koko pesulan siivoukseen. Voit kuivata koiraa pöydällä, lattialla tai niin että koira voi vapaasti liikkua huoneessa.

Huom. Kuivaushuoneen ovi tulee pitää suljettuna kuivureita käytettäessä

Kun aloitat koiran kuivaamisen, ennen kuin otat koiran pöydälle kerää huoneeseen roskapussi, lattialasta tai harja, koiran namit ja turkinhoitotarvikkeet ja kaikki mitä voit tarvita. Kuivaa ja trimmaa koira ja vasta sitten aukaise ovi uudelleen.

Trimmauspöydän korkeutta säädetään jalkapolkimista pöydän oikealta puolelta.

Pesulallamme on kaksi erikokoista koiran vatsan alle tulevaa pehmustettua tukea, jonka avulla koiran voi kiinnittää pesualtaassa sekä trimmauspöydässä olevaan tankoon. HUOM. toivomme, että otatte aikaa koiran kanssa toimimiseen ja trimmaamisen yhdessä opetteluun sen sijaan, että käytätte näitä apuvälineitä oletuksena. Nämä apuvälineet löytyvät meiltä kuitenkin siksi, että joissain tapauksissa on parempi saada esim. vanhalta koiralta huopunut turkki pois, jonka takia koiran on seisottava trimmauspöydällä pidempään kuin se jaksaa.

Pesulalta ei löydy kuonokoppia, sillä kuonokoppaan tulee aina totuttaa koira kotona.
Kuvassa collie tai shetlanninlammaskoira on trimmauspöydän päällä, jossa näkyy olevan hyvin tilaa isommankin koiran trimmaamiseen.

Säädettävä trimmauspöytä

Pesun jälkeen voit siirtyä kuivaamaan ja viimeistelemään turkin tukevalle trimmauspöydälle.Säädettävä työskentelykorkeus tekee kuivaamisesta huomattavasti helpompaa kuin lattialla tai kylpyhuoneessa kumarrellen. Ergonominen pöytä säästää selkääsi ja koirasi ei vaella ympäriinsä.

Hiljaisesti jalkapainikkeilla nouseva ja laskeva trimmauspöytä, jonka pöytäpinta on 125 cm leveä ja 65 cm syvä. Pöytä laskeutuu 25 sentin korkeuteen maasta ja nousee noin metrin korkeuteen. Yläpuolella Ethän itse istu pöydälle tai siirrä sitä.

Trimmipöydässä on tanko yläpuolella.

Riippuen koirasta, noudatathan erityistä turvallisuutta ja keräät tarvitsemasi tarvikkeet lähellesi, jotta sinun ei tarvitse kääntää selkää koiralle sen ollessa pöydällä.
nauloissa roikkuu turkinhoitovälineitä kuten harjoja ja trimmaussaksia.

Harjat ja tarvikkeet

Meiltä löytyy hyvä valikoima perus karstoja ja harjoja sekä tietysti kynsileikkureita niin pienenpienille kuin suurille koirille. Saksia meiltä löytyy suorat, tylppäkärkiset, kaarevat sekä ohennussakset. Vaativimpiin saksitrimmeihin suosittelemme tuomaan omat sakset kaiken varalta.

Muistathan desinfioida ja puhdistaa kaikki käyttämäsi turkinhoitovälineet. Paikalla on myös virkkuukoukkuja joilla putsaat karstat näppärästi.
kuvassa kädet pitävät trimmeriä ja asentavat leikkuukampaa trimmeriin

Trimmeri turkille

Langallinen Moser max 45 on helppokäyttöinen trimmeri turkin lyhentelyyn. Trimmeriin voi liittää kätevästi ilman työkaluja eri mittaisia leikkuukampoja, joilla saat luotua söpöjä tyylejä jättämällä esimerkiksi koiran jalkoihin pidemmän turkin kuin selkään ja tassuihin. Trimmerissä on kaksi nopeusasetusta ja leikkuuleveys on 49mm. Trimmerin tarvikkeista löydät öljypullon, lisää terään öljyä trimmatessasi jotta terä ei kuumene. Tarkkaile terän lämpötilaa kädelläsi. Leikkaa vain kuivaa koiraa.
Youtube: Trimmerin terän irroitus ja öljyäminen videona, 1min 20sec

Kurkkaa näyttääkö trimmerin terä edellisen jäljiltä siistiltä. Avaa seinässä oleva muovilaatikko ja kytke trimmeri jatkojohtoon. Käytä apunasi karstaa tai kampaa.
Likaisen koiran trimmaaminen:
Jos trimmaat likaista koiraa, eli alasajat turkin tai turkin osia ennen pesua, maksathan lisäpalveluna terämaksun. Tussilla on merkattu "tylsä terä" numerolla 2. Yllä on video terän irroituksesta, puhdistuksesta ja takaisin laitosta.

Youtube: Moser ohjevideo koiran turkin lyhentämiseen

Muut lisävarusteet

Tässä vielä muutamia käyntiäsi helpottavia kapistuksia.

Ihmisen päänsuojukset

Mitäs varten nämä sitten ovat? Koiran turboföönauksen aikana karvaa voi lähteä PALJON koirasta ja mikäli koiraa ei ole pesty kunnolla, koirasta lehtää myös hilsettä ja muuta likaa. Verkkopäähine suojaa sekä suuta että silmiä lentävältä karvalta. Päähineitä on yhteensä 4, kaksi mehiläishattua (kuvassa) sekä oman lippiksen kanssa käytettäviä verkkohuppuja. 
Käsi pitää neljää eri kokoista koirien korvahuppua, joka on langasta neulottu tuubi

Koirien korvasuojat

Koirien korvahuppu suojaa koiran kuuloa ja voi rauhoittaa koiraa kuivuria käytettäessä. Jotkut koirista hyväksyvät hupun paremmin kuin toiset. Jos koira pyrkii tassuillaan irrottamaan huput jatkuvasti, voi olla parempi että koira on ilman huppua.

Huput konepestään säännöllisesti desinfioivalla pesuaineella, mutta koska huppu tulee lähelle koiran korvia on olemassa riski esim. korvapunkkien välittymisestä eteenpäin.
Kuvassa on kaksi silikonista lickimat -nuolumattoa joihin voi laittaa koiran märkäruokaa

Lickimat-nuolumatot

Koiran puuhakkaana pitämiseen löytyy yhteensä neljä nuolumattoa. Nuolumattoon voit levittää kotoa tuomaasi märkäruokaa tai muuta nestemäistä herkkua. Mikäli käytät kaikkia neljää nuolumattoa varaa niiden puhtaaksi harjaamiseen useampi minuutti. Peseminen onnistuu helpoiten koiranpesualtaan tasaisella pohjalla altaan oven ollessa auki.
kuvassa on kuminen harjan tapainen väline, jota käyttämällä voi irrtoittaa lyhyestä turkista irtokarvaa. kumisukassa on irtokarvaa

Kumisuka pesemiseen x2

Erityisesti sileäturkkisten koirien pesemiseen sopivat kumiset harjat. Kuminen suka hieroo ja nopeuttaa verenkiertoa. Suka puhdistuu irtokarvasta helpoiten käyttämällä esimerkiksi center-asetusta vesipistoolista.
neljät kuulosuojaimet roikkuvat tangosta josta ne on helppo ottaa ja palauttaa

Kuulosuojaimet

Neljät perus kuulosuojaimet tekevät ääniherkille ihmisille kuivausprosessista mukavamman. Vihaatko imurointia äänen takia? Suosittelen ottamaan kuulosuojaimet päähän ennen kuivurin kokeilua. Kun pysyt itse rentona koirakaan ei välttämättä pelkää kuivurin ääntä.
Kuvassa on violetin värinen spraypullomainen esine, nuoli osoittaa kohtaa josta painetaan alaspäin.

Hoitoaineen puhallin

Pienempään kuivuriin kiinni tuleva hoitoaineen puhallin. Täytä säiliöön valmiina pullossa olevaa The Cure -hoitoaineseosta ja annostele nuolen osoittamasta napista painalluksina turkkiin kun puhallin on päällä. Älä suihkuta seinäverkkoihin.
Käsi pitää langatonta kaiutinta

Musiikkia maestro!

Roiskeita kestävä JBL Clip tulee näkyviin puhelimesi bluetooth-laitteiden listaan painamalla bluetooth-nappulaa kunnes kuulet äänimerkin. Tästä voit soittaa esim. rauhoittavaa ääniraitaa itsellesi ja koiralle tai hurjia true crime -kertomuksia.
kuvassa henkilöllä on essu päällä

Essut

Meiltä löytyy aina hiukan eri kokoisia ja mallisia kierrätysmateriaaleista ompelemiani essuja, joilla saat suojattua vaatteitasi esimerkiksi pesun aikana ja sen jälkeen, etenkin jos avustat koiraasi alas altaasta ja jos se ravistelee lattialle päästyään.
kuvassa on vesivessa

Toiletti

Mikäli viivytte pesemässä pidemmän ajan, ei hätää jos on hätä, meiltä löytyy tilasta pönttö ja seinien virkaa ajava verho. MUISTA SULKEA SUIHKUVERHO KUN KÄYTÄT VESSAA, jotta toimituksesi ei näy avoimesta ikkunasta ulos eikä tallennu valvontakameroihin.

Jakkara ja seisontamatto

Pitkää suoritusta helpottamaan meiltä löytyy sekä seisontamatto esimerkiksi pesualtaalla käytettäväksi sekä pyöräjakkara trimmauspöydän luona käytettäväksi.
Liity meidän sähköpostilistalle, niin kuulet teemapäivistä, avoimien ovien päivistä ja muusta mukavasta 0-2 kertaa kuukaudessa.

Yhteystiedot

  • Haikanvuori 4 A, talli 105
  • 045 787 636 40
  • pohjavilla@koirapesulapohjavilla.fi
  • Avoinna 24/7

Seuraa meitä

Paytrail maksutavat